perjantai 17. elokuuta 2012

Päivä yksitoista

Tänään tehtiin hieman lyhyempi päivä. Sen verran aamulla tein puutarhahommia, että annoin orapihlaja-aidalle kyytiä. Meidän pihaan ei ole päässyt ilman että puskat ovat repineet auton kylkiä, joten niille oli pakko tehdä jotain.

Isä ja Mikko viimeistelivät lattialämmityksen pohjatyöt. Myös jakotukin alku on saatu aikaiseksi! Maanantaina tulee lattiavalu ja tiistaina taas raksa hyppää eteenpäin alakerran hajottamisen myötä. Nyt viikonloppu saadaan hengähtää hieman, täytyy vain käydä siivoamassa muovijätteet pois. Nyt ei ole muuta tekemistä ennen kuin saadaan maanantaina valu.

Lisäksi täytyy käydä ihmettelemässä kuinka uusi, tänään asennettu murtohälytin pelaa!






Jakotukki muotoutuu makuuhuoneen ja olohuoneen seinän väliin. Sama seinä tulee nielaisemaan iv-putket.




Kotoa oli riisit loppu, joten lähdimme ravintolaan palkitsemaan itseämme hyvästä viikosta! Alkuun etanapannu, tässä pääruoka; peuran sisäfilettä mustikkakastikkeella! Oli muuten todella hyvää! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti