lauantai 25. elokuuta 2012

Päivä kuusitoista

Päivä kuusitoista oli ja meni jo perjantaina, mutta blogia ei ole ennättänyt päivittämään. Meillä on ollut ihania vieraita tänä viikonloppuna kylässä, osa näistä pohjoisen myötäeläjistä, sisko perheineen. Etenkin täti on ollut innoissaan Vilman seurasta ja ompa nuo koiratkin nauttineet.

Tämmöinen sekalainen seurakunta oli vallannut eteisemme


Muuten perjantaina työmaalla oli jälleen saatu paljon aikaiseksi. Iv-putket on nyt paikoillaan, laatat vilvoitteluhuoneesta on purettu, samoin katto ja katto oli myös saanut kyytiä suihkun puolella. Alakerran vessa oli myös purettu ja vanhan pannuhuoneen lattia oli piikattu pois. Pian alkaa olemaan kaikki purkutyöt tehty ja edessä mukavin vaihe, uuden rakentaminen.

Nuolet näyttävät kulkusuunnan





Ei lattialaattoja

Vanha kulkuaukko uima-altaalle

Entinen vessa

Piikattu pannuhuoneen lattia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti