Meillä on Kolsarintiellä tosi kivat ikkunat. Ne toimii siten että alhaalla on suljin/kahva ja jos haluaa ikkunan auki, ikkuna työnnetään eteenpäin kuin ennen vanhaan jossakin saluunassa. Ikkuna kulkee omilla kiskoilla ja sen voi pyörättää täysin ympäri siten että ikkunat voi pestä samassa kohdassa niin sisä- kuin ulkopuolelta. Alunperin ikkunoissa oli ristikot, jotka lähtivätkin heti toisena remonttipäivänä. Muutenkin meillä oli aluksi tarkoitus nuo ikkunat uusia. Kesä ollaan näitä käytetty ja itseasiassa nämä on todella näppärät ja kivat! Suunnitelmat muuttui aika pian siihen suuntaan, että ikkunat säästetään mutta maalataan ne sisäosin valkoisiksi. Tänään aloitin tuon maalauksen...
Jumantsuka, pelkkä ikkunan poka veti
kahdeksan kerrosta maalia ja
SILTI edelleen alta kuultaa tuo vanha ruskea! Itse karmia en jaksanut maalata kuin kolme kertaa. Sitten meni hermot.
Nyt on tasan neljä vaihtoehtoa:
1. Vaihtuu maali
2. Vaihtuu suti
3. Vaihtuu maalari
4. Vaihtuu koko talon ikkunat uusiin
 |
| Huono jälki ei tule jotenkin näkyviin tässä, mutta silti, tämä kuultaa ruskeana. |
 |
| Tuon mustan kielen kun nostaa, saa ikkunan pyöräytettyä vaikka ympäri |
 |
| Niin kuin näin! Parasta näissä on se, että ikkunat ei tule ollenkaan sisälle. Eli verhojen valintaan se ei vaikuta. |
Täysin turhautuneena rupesin sitten siivoamaan työmaata. Täytyy yön yli nukkua ja miettiä mille näiden kanssa alkaa. Jaksanko vetää 15 ikkunaa yhdenksän kerrosta maalia vai ostetaanko uudet ikkunat. Harmittaisi kyllä luopua näistä, sillä ei näitä ainakaan Suomesta saa.