torstai 4. lokakuuta 2012

Päivä 48

Yläkerran kylppäri on saanut lattialaatan! Harmi että kuva vääristää, tämä ei näytä kuvassa yhtään niin kivalta kuin luonnossa.


Olohuoneen ja makuuhuoneen väliseinä täynnä tekniikkaa. Vielä keskeneräinen, näyttää varmasti ammattilaisen silmään pahalta.



Olohuoneen puolelle näkyvä osuus. Tämä kotelo sähköistetään joten esim. pleikkari tulee löytämään tästä paikkansa. Jos aukon haluaa peittää, on se sen verran alhaalla että eteen voi laittaa jonkun tason.


Tätä seinää vasten laskeutuu tulevaisuudessa valkokangas ja kattoon on tehty paikka HD-videotykille. Myös äänentoisto on mietitty jo nyt. Katossa on johdot valmiina odottamassa kaiuttimia. Nyt kaikki tulee olemaan johdotonta kun tässä kohtaa on otettu nämä asiat huomioon! :) Ihanaa, ei enää johtoja MISSÄÄN!

Videotykin paikka. Johtojen tuominen oli erittäin haastava operaatio villojen läpi, mutta nyt se on tehty!

Katon alaslaskurunko-työt on myös tänään edenneet.


Laattojen alarivit on paikallaan.




Kaikki yläkerran uudet sähkövedot odottavat huomista ja sähkökeskusta.


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Päivä 47

Yläkerran sähkökeskus alkaa rakentua tälle vuosituhannelle

Keskuksen vaihto on suunniteltu. (lue: täysin aloittamatta)
Kattoledit koekäytössä. Nämä tullaan upottamaan kattoihin.

Alakerran käyttövesien jakotukki


Pesuhuone on saanut lattialaatat! Eikö ole hienot? :)

Kaatoja. Saumalaastit puuttuu.


Porraskäytävä


Työmaavalo

Yläkerran pesuhuone vesieristetty. Tila tullaan ajan säästämiseksi laatoittamaan vanhojen laattojen päälle. Tänne ei ole tulossa enää suihkua, joten se on tässä kohtaa ajansäästämiseksi erinomainen vaihtoehto. HUOM! Pönttö EI ole jäämässä!


Sähköä ilmassa

Viime yönä tehty valaistussuunnitelma. Toivottavasti joku ymmärtää.



Päivä 46 kuvina

Eteisen alaslaskut aloitettu



Portaat on suojattu rakennusajaksi



Alakerran keskus vaiheessa


Teknisen tilan lattia. Tämä on muuten alakerran lattialaattavalinta.



Alakerran iv-putkia

tiistai 2. lokakuuta 2012

Päivä 46

Tänään raksalta ei ole ehditty kuvia ottamaan. Viime yö valvottiin noiden maailman matkaajien myöhäisten lentojen takia, joten ei mitenkään jaksettu mennä työmaata kuvaamaan.

Isä ja Mikko ovat kuitenkin olleet tehokkaita. Tekninen tila oli maalattu, laatoitettu ja vielä saumattukin. Portaat alakertaan oli myös laskettu paikalleen. Kattojen alaslaskujen teko on aloitettu. Kellariin isä on laittanut keskuksen ja sähköt.

Mieletöntä! :)

Käyn aamulla ottamassa kuvat ennen kuin ennättävät tekemään muuta. Tässä ainoa kuva päivältä, äiti piikkaa vanhoja saumalaasteja seinästä.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Päivä 45

 Elämäni hurjin kokemus ikinä. Ever. Nostokurjella, henkilönostin korissa, 26 metriin, KAHTEEN
KYMMENEEN KUUTEEN METRIIN, moottorisaha kädessä. Alhaalta noustessa harvennettiin oksia, erittäin suuria ja painavia, pienen puun kokoisia oksia. Kun viimein pimeän koittaessa päästiin latvalle
asti niin sieltä sitten 20 - 50 cm palasina puuta alas. Eli kaadettiin yli 26 metrinen iso kuusipuu pihalta.
Benjihypyt on ihan neuvolahommaa verrattuna tähän hommaan.



Kuva ei kerro kaikkea mutta tuosta ei yllä Jussin kädet ympäri.









Alastullessa kaadettiin tuollanen pienempi 15 metrinen kuusi. Ohimennen.



Työmaalla oli tehty varmasti kaikkea muutakin...


Teknisen tilan lattia alkaa muotoutuun.

Olohuoneen ja makuuhuoneen välinen seinä. AKA Screeniseinä.

Portaat alkaa olemaan valmiina puotettavaksi paikoilleen.